sunnuntai 13. elokuuta 2017

Palautusjuoma joka toimii


Minulta on usein kysytty ohjetta palautusjuomaan, varsinkin sen jälkeen kun kirjoitin preworkout-juomapostauksen, löydät sen täältä. Itse olen käyttänyt palautusjuomaa rankemman liikunnan jälkeen epäsäännöllisen säännöllisesti jo jonkun aikaa. Käytän sitä myös usein iltapalan korvikkeena kun ei tee mitään ruokaa mieli eikä iltapalan laitto kiinnosta. Silloin kun ruokahalu on huono, tämä on loistava päivän pelastaja. Olen tehnyt sen havainnon, että alettuani vetämään tätä juomaa, on makeanhimo vähentynyt todella paljon. Johtuuko se sitten glutamiinista vai mistä, en tiedä. Juoma maistuu  myös erittäin hyvältä, joten ainakin minulla se tehoaa makeanhimoon melko hyvin, mikäli sellainen sattuu iskemään.






En kanna juomaa mukanani salille vaan juon sen kotona treenin jälkeen vartin sisällä treenin loppumisesta (asun lähellä salia). Mikäli olen nauttinut ennen treeniä preworkout-juoman, niin en tunne tarvetta tehdä enää palautusjuomaa. En siis väitä etten sitä tarvitsisi, mutta jotenkin minun tapauksessani se vaan tuntuu olevan liikaa. Toki en treenaa niin kovalla teholla kun monet meistä, mutta aktiivisempina päivinä liikuntaa saattaa päivän mittaan kertyä 2-3 tuntia päivässä. En myöskään halua kasvattaa lihasmassaa kuten blogin virallinen laadunvarmistaja, poikani Noppa, joka vetää kyllä kaikki juomat ennen ja jälkeen mitä vaan on saatavilla:) Myös perheen pesäpalloilija Allu on ihastunut vaniljaheran makuun ja tekee siitä itselleen palautusjuomia aina kun muistaa.

Muuten, jos ihmettelet miksi en laita itsestäni treenikuvia vaan niiden sijasta kuvaan poikiani ja koiraani, niin siihen on varmaan olemassa e-r-i-t-t-ä-i-n hyvä katsojaystävällinen syy:)

Lataus- ja palautusjuomien suurkuluttaja:)
Pesäpalloilija ja hänen faninsa:) 
Olen lievästi sanottuna ihastunut Foodinin vaniljaheraan. Siinä on niin upea koostumus ja pehmeän samettinen maku- ai että! Blogistani löytyy useita ohjeita, joissa sitä on käytetty aina pizzapohjista täytekakkuun. Sen voit toki korvata muilla protskuilla, toki maku ei ole yhtä hyvä, mutta muutoin toimii muillakin vaihtoehdoilla. Glutamiinia olen käyttänyt jo vuosia, lähinnä suoliston kuntouttamiseen. Sitä olen antanut kuurina myös saksanpaimenkoira Tutolle, jolla on ollut suolisto-ongelmia. Psyllium on tässä ohjeessa kuitulisänä. Pidän siitä paljon enemmän kuin pellavansiemenrouheesta esimerkiksi. Lisäksi psyllium ei sisällä kadmiumia. Lisään kuitua aina smoothien sekaan, sitä tuskin tulee vedettyä liikaa. Soijalesitiini tuo juomaan kermaista rakennetta ja on tehokas emulgaattori, joka sisältää monia välttämättömiä rasvahappoja kuten linoli- ja linoleenihappoja sekä fosfokoliinia. Sen voit toki jättää poiskin. Lucuma taaseen tuo ihanaa makua ja sisältää hyviä hiilihydraatteja, beta-karoteenia, niasiinia ja rautaa. Senkin voit jättää pois tai korvata vaikkapa tocolla.

Tarvitseeko palautusjuomaa, jos syö terveellisesti ja riittävästi?

Vastauksen tähän tiedät ainoastaan Sinä itse, sen jälkeen kun olet asiaa testannut. Mikäli et huomaa jaksamisessasi ja palautumisessasi mitään eroa säännöllisen käytön jälkeen, niin pärjäät varmaan ilmankin. Se on kuitenkin selvää, että eihän näitä kukaan huvikseen käytä ja itse olen ainakin huomannut selvän eron ennen ja jälkeen. Itse ajattelin aikaisemmin, että huippu-urheilijat näitä tarvitsevat eikä tälläinen keski-iän kriisissä oleva kehäraakki, jonka treeniteho ei aina ole se kaikkein kovin- ainakaan meidän poikien mielestä:) Mutta kummasti se vaan auttaa jaksamaan: en muista milloin olisi jalka lenkillä painanut...


Ohjeessa käytettäviä tuotteita löydät edullisesti Fitnessfirstin nettikaupasta

Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Ohje:

4-5 dl kasvimaitoa/vettä
1 luomubanaani
1 dl jäisiä marjoja
1 reilu rkl vaniljaheraa
0,5 rkl glutamiinia
0,5 rkl psylliumia
1 tl lucumaa (ei pakollinen)
1 tl soijalesitiinijauhetta (ei pakollinen)

Laita kaikki ainosat blenderiin (jäiset marjat lähimmäksi terää) ja blendaa sileäksi.


Postauksessa näkyvän kukka-asetelman on tehnyt ystäväni Päivi Pienmäki-Jylhä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti