sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Viher-raakapuuro


Loma alkaa vasta parin viikon kuluttua ja täytyy sanoa, että olisin jo loman tarpeessa. Illat menee koiraharrastuksen parissa ja monesti huomaa, että ilta yhdeksältä vasta ehtii ensimmäisen kerran levähtää. Aamuisin on usein väsynyt olo ja keho huutaa vihreää ihan joka muodossa. Vihersmoothie tökkii juuri tällä hetkellä ja hetken aikaa olenkin miettinyt, että haluaisin nauttia virkistävän viherjauheeni jossakin muussa muodossa kuin smoothiena. Tämä viher-raakapuuro onkin mitä parhain aamupala. Kun se tekee illalla valmiiksi jääkaappiin tekeytymään, on valmis aamupala odottamassa aamulla. Eikä mikä tahansa aamupala vaan todella terveellinen sellainen.

Käytän Foodinin luomu viherjauhetta, joka sisältää peräti 9:ää eri aineosaa: vehnänorasjauhetta, ohranorasjauhetta, alfalfajauhetta, spirulinajauhetta, lehtikaalijauhetta, pinaattijauhetta, nokkosjauhetta, chlorellajauhetta ja  moringajauhetta. Eli ihan mieletön tuote. Nokkos- ja pinaattijauhe sisältää runsaasti rautaa ja erityisesti naisten kannattaisi nauttia niitä, ettei varastoraudan määrä pääse laskemaan liian alhaiseksi menkkojen takia. Itse huomaan selvästi, milloin on tarvetta viherjauheelle: sitä alkaa tekemään mieli. Viherjauhe on todella puhdistavaa, joten sen kanssa kannattaa pitää välillä taukoja. Käytä sitä vaikka kolme viikkoa yhteen putkeen ja sitten tauota vähintään viikon ajaksi. Minun elimistöni sanoo itse aina kun on tauon paikka eli en saa sitä enää alas vaikka edellisinä päivinä sitä on tehnyt mieli.


Tätä ohjetta kehitellessäni se mietitytti, että miten pahasti tuo viherjauhe puskee läpi koska kyllä siinä kieltämättä oma makunsa on. Foodinin ihana vaniljahera peittää sen melko hyvin, mutta ellei peitä tarpeeksi niin lisää puuroon hieman nestemäistä steviaa, kuitusiirappia tai hunajaa. Mikäli noudatat maidotonta ruokavaliota, niin korvaa heraprotsku jollakin muulla proteiinijauheella. Tällöin joudut todennäköisesti lisäämään makeutusta. Lucuma myös pehmentää makua kivasti. Käytät sitten mitä viherjauhetta tahansa, niin muistetaanhan se, että viherjauheet nautitaan sitten aina luomuna etenkin mikäli ne sisältävät chlorellaa ja spiruliinaa- jookosta? 

Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä voit lukea blogissa käytettävistä tuotteista.

Ohje:

2 dl kasvi- tai kauramaitoa
2 rkl chiansiemeniä
1 dl gluteenitonta kaura- tai muita hiutaleita*
1 rkl lucumaa
tarvittaessa hunajaa, nestemästiä steviaa tai kuitusiirappia

*Gluteenitonta ruokavaliota noudattavat käyttävät gluteenittomia kaurahiutaleita ja muita gluteenittomia hiutaleita.
** Maidottomat korvaavat heraproteiinin muilla proteiinijauheilla. Tällöin joudut todennäköisesti lisäämään makeutusta

Sekoita kaikki aineosat kulhossa ja laita jääkaappiin vetäytymään pariksi tuntia tai anna tekeytyä yön yli. Sekoita välillä jos mahdollista- yöllä kuitenkin nukutaan eikä sekoitella:)

Meikällä on viime aikoina ollut tosi kiirettä, kun oon treenannut niin paljon. Mamma antoi mulle hirven luun, onneksi ei sentään viherpuuroo...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti