keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Lisäravinteiden käänteiset vaikutukset


Ihan alkuun haluan painottaa sitä, että yleensä ravintolisät toimivat ihmisillä siten kuin niiden sanotaankin toimivan. On kuitenkin ihmisiä, joille tietyistä ravintolisistä ja yrteistä voi tulla ei-odotettuja vaikutuksia tai päinvastaisia vaikutuksia kuin pitäisi -tällöin puhutaan käänteisestä vaikutuksesta. Postauksen tarkoituksena on lisätä tietoa edellämainitusta ilmiöstä. Postaus on tehty yhteistyössä Diplomiravintoneuvoja Nina Saineen kanssa.

Käytän säännöllisesti erityppisiä ravintolisiä (vitamiineja ja hivenaineita, yrttejä, adaptogeeneja, aminohappoja jne.) aina kulloisen tarpeeni mukaan ja koen hyötyväni niiden käytöstä suuresti. Yleensä huomaan niiden positiivisen vaikutuksen melko nopeasti ja mikäli vaikutusta ei tule, lopetan kyseisen tuotteen käytön. Koskaan aikaisemmin en ole törmännyt lisäravinteiden käänteiseen vaikutukseen ennen tätä kesää, jolloin sitä ei voinut olla huomaamatta. Ilmiö oli minulle täysin uusi ja tuntematon, jopa hämmentävä: olen sentään lisäravinteiden heavyuseri enkä ihan aloittelija näissä jutuissa. Aluksi hieman taustaa asialle...


Pitkittynyt shokkitila aiheutti painajaisia ja sekoitti unirytmiä

Meillä jokaisella on joskus stressiä, mutta joskus elämä heittää meille niin suuria haasteita että stressitaso nousee liian kovaksi. Mikäli stressi pitkittyy, tulee tietenkin ongelmia. Itselläni kävi näin vajaa 2-vuotta sitten; tapahtui sellainen asia, joka ylitti sietokykyni vähän joka tasolla ja jonka tapahtumiin en pystynyt itse mitenkään vaikuttamaan- muuta kuin hyväksymällä asian. Itse asiassa vaivuin shokkiin, joka pitkittyi ja pitkittyi kun en tajunnut olevani shokissa...

Pitkittynyt shokkitila oli tietenkin melkoinen rasitus elimistölle ja näkyi monenlaisena oireiluna niinkuin pitääkin. Elimistö on viisas ja yrittää kaikin tavoin viestittää, että nyt pitäisi rauhoittua. Aloin kärsimään rajuista painajaisista, jotka herättivät keskellä yötä. Saatoin herätä ihan hikimärkänä istumasta, sydän hakkasi ihan hullun lailla enkä muistanut kuka olen ja minne olen menossa. Sitten muistin, että minun pitäisi olla ylioppilaskirjoituksissa, mutta olen unohtanut ja sössinyt koko asian. Joskus olin myös palveluskoirakisoissa ja minun piti muistaa ulkoa joku tunnus, jota tietenkään en muistanut. En tiennyt olenko hereillä vai valveilla, mikä on totta ja mikä unta. Jonkun ajan kuluttua heräsin ja tajusin, että olen kirjoittanut ylioppilaaksi jo vuonna 1989 ja nykyään olen liikuntatoimen ylitarkastaja:)

Silloin kun en nähnyt painajaisia, nukuin jopa epänormaalin sikeästi. En muistanut yöstä yhtään mitään, en edes sitä kun olin painanut pääni tyynyyn. Ennen menkkoja nukuin ja nukun edelleen huonosti muutaman yön. Huomasin siis kärsiväni pitkittyneestä stressi/shokkitilasta ja halusin tukea kehoani tietyillä lisämunuaista tukevilla ravintolisillä, jotka toimivat minulla erittäin hyvin. Kärsin myös päänsäryistä, jotka ovat nykyään helpottaneet.

Kokeilussa kolme stressiä alentavaa ja unenlaatua parantavaa ravintolisää

Luin facebookista ihanan funktionaalisen lääkärin suosituksia stressin alentamiseen ja unen laadun parantamiseen ravintolisillä. Hän suositteli 4:ää eri tuotetta: L-tauriinia, L-teaniinia, ashwagandha-jauhetta ja  Fosfaridyyliseriinia. Näitä tuotteita otettaisiin pääsääntöisesti ennen nukkumaanmenoa, ashwagandhaa jo hieman aiemmin koska joitakin se piristää. Päätin kokeilla näistä tuotteista kolmea ensimmäistä, joista tauriini oli minulle jo ennestään tuttu. Tosin olin ottanut sitä aina aamupäivästä.

Aluksi kokeilin L-tauriinia, joka on moneenkin juttuun hyödyllinen ja vaaraton aminohappo. Se lisää esimerkiksi rauhoittavan GABA-välittäjäaineen tuotantoa aivoissa. Monet käyttävät sitä menestyksekkäästi  myös päänsäryn hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Aloin ottamaan sitä iltaisin kun aikaisemmin olin ottanut sitä aamupäivällä. Huomasin välittömästi, ettei se parantanut untani vaan päinvastoin. Aloin heräilemään jatkuvasti. Ajattelin kuitenkin, että kun L-tauriini saa kaverikseen rentouttavan, dopamiinitasoja lisäävän ja kortisolitasoja laskevan L-teaniinin, niin sitten nukun kuin tukki koska olin vakuuttunut siitä, että vaikuttavat paremmin combona. 

Meikällä ei kyllä ole lisämunuaisuupumusta kun tuota virtaa riittää. Joskus nään kyllä painajaisia, että ruoka on loppu...

Lisäravinteet tuntuivat toimivan minulla aivan päinvastoin kuin pitäisi


L-teaniini ja ashwagandha tulivat Jenkeistä samana päivänä. Iltapäivällä otin stressiä tasapainottavan adaptogeenin ashwagandhan ja illalla L-teaniinin ja L-tauriinin. En nukkunut yhtään seuraavana yönä mikä on minulle todella todella poikkeavaa. Olin aivan älyttömän pirteä, eikä paljoa nukuttanut seuraavana päivänäkään. Todella outoa. Ajattelin, että asia on pelkkää sattumaa. Mieleeni hiipi ajatus siitä, että olen reagoinut käänteisesti myös synteettisille lääkkeille Duactille ja lihasrelaksanteille. Yleensä ne väsyttävät ihmisiä, mutta minua ne piristävät ihan älyttömästi.

Pidin edellämainituista lisäravinteista muutaman päivä tauon ja toistin kokeilun eri tavalla varioiden. Toisena iltana otin ainoastaan yhtä tuotetta, toisena kaikkia kolmea. Huomasin myös sen, että niinä päivinä joina otin ashwagandhaa, olin todella ärtynyt ilman mitään syytä. Mieheni kyseli toistamiseen, että mikä minua vaivaa ja minä vastasin etten tiedä. Muutama päivä sitten päätin tehdä vielä yhden kokeilun eli otin kaikkia kolmea tuotetta samana päivänä ja tuloksena oli valvottu yö. Mitä ihmettä? Olo oli lievästi sanottuna hämmentynyt...

Keskustelu ravintoneuvojan kanssa selvensi asiaa

Otin yhteyttä diplomiravintoneuvojaan Nina Saineeseen ja selitin hämmentyneenä asiaa. Ninalle ei asia tullut lainkaan yllätyksenä, sillä hän on törmännyt asiaan useasti. Annetaan kuitenkin Ninan itse kertoa asiasta.


KYSYMYKSIIN VASTAA DIPLOMIRAVINTONEUVOJA NINA SAINE

Nina Saine

1. Mistä ilmiöstä tässä oikein on kysymys? Miten on mahdollista, että minä virkistyn ravintolisistä, joiden pitäisi rauhoittaa ja syventää yöunta?


Me ihmiset olemme todella yksilöllisiä geneettiseltä perimältämme. Myös taustamme ja nykytilanteemme vaikuttavat siihen miten reagoimme ravintolisiin ja yrtteihin. Annostelulla on myöskin oma merkityksensä. Toisella tavallista isompi tai pienempi annostus voi olla terapeuttinen eli toivotunlaisen vaikutuksen tuova tai sitten aine ei vaan yksinkertaisesti sovi tai se on vääränlaisessa muodossa. 

Kaikilla meistä on perittynä geenivariaatioita, joiden vuoksi mm. jotkut aineet hajoavat elimistössämme hitaammin, jotain tuotetaan herkemmin, jotain vähemmän tai esim. jokin entsyymi toimii heikommin. Tämä kaikki vaikuttaa siihen miten reagoimme mm. lääkkeisiin, ravintolisiin, yrtteihin ja jopa tiettyihin ruoka-aineisiin.


2. Miten on mahdollista, että ashwagandha teki minut todella ärtyisäksi? Olenhan jo vuosia käyttänyt muita adaptogeenejä ja ne ovat sopineet minulle loistavasti.


Syy on voinut olla annostuksessa tai esimerkiksi siinä missä kohtaa toipumista olet menossa jos sinulla on ollut iso stressitila taustalla. Usein tilanteissa joissa stressin vuoksi elimistön säätelyjärjestelmät ovat poikkeustilassa ja mm. stressistä aktivoituva autonomisen hermoston osa, sympaattinen hermosto pitkään jo ollut dominoivassa osassa, voi käydä niin että adaptogeenit kuten esimerkiksi aswaghanda tai vaikkapa ruusujuuri ei toimikaan odotetusti vaan saattaa tulla valvomista, ahdistuneisuutta, ylivirittyneisyyttä, aggressiivisuutta ja levottomuutta.

 Todennäköisesti myös geneettinen alttius on taustavaikuttajana. Usein adaptogeeneja on muutoinkin parempi käyttää usean yrtin kombinaatioina, jolloin ne tukevat ja tasapainottavat toinen toistensa vaikutusta. Enemmän ei ole aina paremmin. Joskus vähemmän on enemmän.

Olen kylläkin huomannut, että juuri aswaghandan suhteen tietynlaisilla ihmisillä ja tietynlaisissa tilanteissa voi tulla ongelmaa. Saattaa olla että pitkäkestoinen stressi on lopulta laskenut kortisolitasot liian alas ja elimistö kompensoi tämän stressihormonin puutetta erittämällä lisää toisia stressihormoneja, kuten adrenaliinia. Henkilöinä ne, jotka saavat ”outoja” käänteisvaikutuksia mm. yrteistä ovat usein herkkiä ja intuitiivisia minun havaintojeni mukaan.


3. Mistä ravintolisistä tai lääkkeistä yleisimmin tulee käänteisiä vaikutuksia?

Mm. B-vitamiinien suhteen tapahtuu paljon sitä että vaikutus ei tunnu tai saamme ei-toivottuja vaikutuksia, jopa jonkinasteista haittaa jos käyttämämme B-vitamiinia sisältävä ravintolisä on meille vääränlaisessa muodossa. Itse käytän tarvittaessa työssäni geenitestausta selvittääkseni mitä tuotetta minun kannattaa asiakkaalleni suositella.

Mainitsemasi adaptogeenit ovat myös yleisiä tuotteita, joista voi tulla yllättäviä vaikutuksia. Liika-annostus ja se ettei niitä tauota voi jo sinällänsä saada aikaan ilmiön, jossa innokas superfood-hifistelijä kehuu innoissaan silmät päässä seisten kuinka nyt on energiaa ja pärjätään vähillä yöunilla. Sitten seuraa romahdus, uupuminen ja myöskin mieli saattaa järkkyä. Joskus yrteillä buustaaminen tuottaa siis "varastettua" energiaa ja tämä "douppaaminen" kostautuu ennemmin tai myöhemmin.

Yrtit ovat vahvoja keinoja hoitaa ihmisiä ja niitä pitää osata käyttää asianmukaisesti. Monet yrtit ovat sellaisia, että niiden käyttöä kannattaa myös välillä tauottaa. Niitä esimerkiksi käytetään pari viikkoa ja pidetään viikon tauko.

Adaptogeeneja kuten aswaghanda, ruusujuuri, gingseng, maca ja pyhä basilika suositellaan usein nk. ”lisämunuaisuupumukseen”. Adaptogeenit sopivat kuitenkin tavallisimmin parhaiten pitkittyneeseen stressiin siinä vaiheessa kun kortisolitasot ovat vielä koholla tai siinä vaiheessa kun ollaan jo hyvää vauhtia toipumassa. Jos stressi on jatkunut jo niin pitkään, että keho suojellakseen mm. limbistä järjestelmää ja muistitoimintoja pitkäaikaiselta korkealta kortisolilta alkaakin alentaa kortisolia, ollaan tilanteessa jossa adaptogeenit ovat yleensä haitaksi ja voivatkin toimia stimulantin tavoin sen sijaan että ne toimisivat tasapainottajina.

Hyvin uupuneelle ja huonokuntoiselle ei siis välttämättä adaptogeeneja kannata suositella vaan lepoa ja rauhaa ja ravintoterapeuttisina keinoina mm. puhdas terveellinen verensokeritasot huomioiva ruokavalio, ruoansulatuksen tukeminen ja mm. ravintopuutosten korjaaminen. Tässä tilassa keho tarvitsee mm. extrana magnesiumia, C-vitamiinia ja B-vitamiineja, varsinkin pantoteenihappoa. Myös monipuolisesta aminohappolisästä on tavallisesti hyötyä, koska ruoka ei välttämättä sula kunnolla. On myös tärkeä huolehtia tästä syystä myös suolistosta ja sen mikrobikannan terveydestä mm. probioottisin tuottein. Usein dysbioosia eli suoliston mikrobikannan epätasapainotilaa joudutaan korjaamaan funktionaalisen lääketieteen keinoin.
Yllättäen myös kurkumiini voi yrttinä olla sellainen, ettei se sovi tilanteessa jossa kortisolitasot ovat laskeneet alas, samoin fosfatidyyliseriini.

Hyvin monenlaiset lääkkeet voivat olla sellaisia, että niiden vaikutus ei olekaan toivotunlainen. Jo nyt on saatavilla funktionaalisessa lääketieteessä geenitestejä, joiden avulla voidaan tutkia löytyykö yleisimpiä geenivariaatioita, jotka aiheuttavat lääkityksissä mm. tarpeen joko olla käyttämättä lääkettä tai säätää sen annostelu yksilöllisesti. Mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa meistä voisi olla potilastietojärjestelmissä tietoa geeneistämme ja lääkitykset voidaa geneettisin perustein säätää yksilöllisemmin. Tieto ja tutkimusmenetelmät tällaiseen ovat jo olemassa.


4. Miten ravintolisiä kannattaa käyttää, jotta vältyttäisiin käänteisiltä vaikutuksilta?

Monilla nykyajan valistuneilla kuluttajilla on jo paljonkin tietoa ravintolisistä ja mm. yrteistä. Ihan ensimmäiseksi olisi kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle sen varmistamisesta että kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissamme olisivat perusasiat riittävästi huomioituna. Usein tässä voidaan tarvita ammattilaisen apua, sillä vaikka itsellä olisikin jo paljon tietoa, omaa tilannettaan ei välttämättä hahmota riittävän selkeästi. Vaikka olen itse viittä vaille valmis ravintoterapeutti, käyn silti kollegani vastaanotolla. En ryhdy liikoja hoitamaan itseäni. Se vaan ei toimi! Toisaalta riippuu myös tilanteesta. Jos olet melko terve ja hyvävointinen ja perusasiat on kunnossa, voit aivan hyvin itsekin rakentaa ravintolisäohjelmasi.

Mitä nämä perusasiat sitten voisivat olla? No esimerkiksi nukutko tarpeeksi, miten on liikunnan laita, entä stressitasojesi? Onko ruokavaliosi varmasti kunnossa ja oletko jo löytänyt juuri sinulla parhaiten toimivan tavan rakentaa ateriakokonaisuudet? Syötkö tarpeeksi? Syötkö liikaa? Juotko tarpeeksi vettä? Sulaako ruoka ja onko merkkejä ruoansulatusongelmista, kuten närästystä, röyhtäilyä, turvotusta, ilmavaivoja, ripulia, ummetusta?

Perusasiat ovat tärkeitä siksi, että joskus ei-toivotut vaikutukset voivat johtua mm. siitä että kehossa on joitakin ravintopuutoksia tai siitä että kehossa on jonkinlaista epätasapainotilaa. Olen itse vähän sellaista koulukuntaa, että ensin korjataan perusravintopuutoset (vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet, rasvahapot, aminohapot) ja tuetaan näin kehon toimintoja ja säätelyjärjestelmiä, sitten vasta optimoidaan mm. yksittäisilä aminohapoilla ja yrteillä. Usein ”hifistelyn” tarve vähän erikoisemmilla valmisteilla vähenee jos sillä, että perusasiat laitetaan ensin kuntoon. Lyhyesti siis tiivistettynä: Asiat on hyvä tehdä oikeassa järjestyksessä.

Kun kokeilemme uusia ravintolisiä ja yrttejä, on fiksua että ei oteta käyttöön montaa uutta ainetta yhtä aikaa, vaan yksi kerrallaan ja sitten tarkastellaan vaikutuksia. Näin toimimalla havaitsemme helpommin että jokin muutos olossamme tai käytöksessämme voikin johtua käyttöön otetusta tuotteesta.


5. Kertoisitko esimerkkejä ei-toivotusta reagoinnista ravintolisille ja yrteille?

Asiakkaalla on mm. myöhemmissä tutkimuksissa paljastunut erään geenin, COMT-geenin tietynlainen variaatio ja se on aiheuttanut sen että aktiiviset B-vitamiinivalmisteet aiheuttivat levottomuutta ja ylikierroksilla käymistä. Merkkinä tästä ongelmasta on myös usein matala homokysteiinitaso laboratoriokokeissa. Asiakkaalla voi myös tällöin olla herkkyyttä ”kiihtyä nollasta sataan” suhteellisen pienestä ärsykkeestä ja vaikeuksia saada kiihtynyt tilansa rauhoittumaan.

Kerran vertaistuessa tuli esiin tilanne että joku oli selittämättömästi alkanut tuntea kiihtyneisyyttä ja ahdistuneisuutta. Pohdittiin ties mitä syitä, kunnes keksin kysyä onko jotain tuotteita joita hän on ottanut käyttöön. Aswaghandan tauottaminen poisti oireet nopeasti.

Itselläni on todennäköisesti eräs tietynlainen kudostyyppi enkä siedä arginiinia (monet fibromyalgikot eivät siedä). Nappasin sitten kuntosalille mennessäni muutamaan otteeseen haaraketjuisia aminohappoja vähän treenin tehosteeksi. Ihmettelin siinä sitten pari viikkoa että mitä ihmettä on tapahtumassa kun fibromyalgiaoireeni tulivat rytinällä takaisin ja ehdin jo pelästyä ja ahdistua ihan kunnolla. Kävi sitten ilmi että haaraketjuisten aminohappojen lisäksi tuotteessa oli arginiinia. Tuotteen lopettaminen poisti kivut ja olin todella helpottunut.

Minulla on kokemusta myös yrttien päinvastaisista vaikutuksista. Kokeiltuani illalla kärsimyskukkauutetta valvoin lähes koko yön, vaikka sitäkin pidetään yleisesti unentuloa edistävänä ja rauhoittavana yrttinä. Joskus muutamia vuosia sitten kokeiltuani ruusujuurta, muutuin levottomaksi ja ahdistuneeksi.

On varsin tavallista että edellä mainitsemistasi aminohapoista ei saadakaan rauhoittavaa vaikutusta vaan päinvastainen vaikutus. Tällöin ei ole harvinaista että joku toinen aminohappo kuitenkin sopii, kuten esimerkiksi D-fenyylialaniini, Tryptofaani tai 5htp. On hyvä myös huomioida, että sekä liian korkeat, että liian matalat kortisolitasot illalla ja yöllä voivat haitata unta.


6. Miksi käänteisestä vaikutuksesta ei puhuta enemmän? 

Tähän voi nähdäkseni olla montakin syytä. Tietoa ei välttämättä ole. Olen antanut itseni ymmärtää, että tietoa olisi hyvä pyrkiä hankkimaan monenlaisista lähteistä. Itse ammennan tietoa kirjoista, nettiartikkeleista, videoista, kursseilta, ammattiopinnoistani ja vertaistuesta sekä kansainvälisesti, että kotimaisesti. Myös työssä oppii paljon, kuuntelemalla mitä asiakkaat kertovat. Joskus on hyvä olla hidas puhumaan, nopea kuulemaan. Monilla tieto voi olla vähän yksipuolista. Jotkut pistävät mm. liikaa painoarvoa vain tieteellisille tutkimuksille tai sille mitä opetetaan ns. virallisesti sen sijaan että kokoaisivat tietoa monesta suunnasta, yhdistelisivät sitä ja päättelisivät sitten miten tieto on parhaiten sovellettavissa käytäntöön. Pidän kokemusperäistä tietoa erittäin arvokkaana. Usein merkityksellinen tieto kumpuaa nimenomaan ruohonjuuritasolta, ei mistään norsunluutorneista.
Joskus tieto on niin suppeaa, ettei ole ollut tarkoituksenmukaista sisällyttää siihen sitä ”mutta toisaalta-materiaalia”. Joskus poikkeustilanteet jäävät mainitsematta koska ne eivät koske isoja massoja vaan harvinaisempia tilanteita. Vaikka jonkin ravintolisän, yrtin tai lääkkeen kohdalla ei-toivottu vaikutus kohdistuisi vain prosenttiin kyseisen tuotteen käyttäjistä, niistä muodostuu kuitenkin iso joukko maailmanlaajuisesti ja yksilön kohdallahan asia kuitenkin toteutuu sataprosenttisesti. On hyvin mahdollista, että itselle olennaiseen tietoon tällaisissa tilanteissa ei joko törmää ollenkaan tai siihen törmää sattumalta. Etsimällä voi olla vaikea löytää.

Yksi syy siihen että näistä käänteisistä vaikutuksista ei puhuta enemmän voi olla myös se, että meillä ihmisillä on luontainen taipumus pyrkiä luomaan sääntöjä ja lokeroimaan asioita, tekemään niistä yksinkertaistuksia. Halutaan mm. sanoa, että ”teaniini on rauhoittavan vaikutuksen antava aminohappo”, kun pitäisi sanoa esim. että ”suurimmalle osalle teaniini antaa rauhoittavan vaikutuksen”.

Kyllä näistä asioista olisi tärkeä puhua ja olisi tärkeä saada tietoa eteenpäin. Voi olla yksilöille isoistakin asioista kysymys. Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa sinä, Satu et olisikaan hoksannut tauottaa aswaghandaa ja olisit siellä edelleenkin miehellesi äreänä ilman syytä. On joka tapauksessa hyvä aina pyrkiä miettimään miten käyttämämme ravintolisät ja yrtit meissä vaikuttavat ja on hyvä pyrkiä välillä vähän testailemaan asiaa mm. tauottamalla jonkin tuotteen.

Tähän loppuun vielä yksi esimerkki seleenistä. Tiedän erään miehen käyttäneet jonkin aikaa melko vahvaa 200µg:n seleeniannosta päivittäin. Mikäli muistan oikein, hänellä oli myöskin ruokavaliossa käytössään pähkinöitä, joista niinikään saa seleeniä, varsinkin parapähkinöistä. Vähitellen seleeniä kaikesta päätellen kertyi liikaa ja vaimo oli alkanut ihmetellä miehen pahaa hajua. Yksi seleenin liikasaannin merkeistä on nimittäin valkosipulimainen tuoksu iholla ja hengityksessä. Tapaus kulkeutui tietooni ja kerroin että mahdollisesti haju johtuu seleenin liikasaannista. Haju hellittikin sitten seleenin tauottamisella. Oikeanlainen ravintolisien käyttö voi siis edistää myös aviosopua.


Tulemme jatkossakin kirjoittamaan Ninan kanssa terveys-ja ravintoaiheisia yhteistyöpostauksia tyyliin "Satu kysyy- Nina vastaa". Seuraava postaus liittyy makeanhimoon ja painonhallintaan- olkaahan kuulolla:)

Nina Saineen Jalkeilla blogin löydät täältä ja Facebook sivut täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti