sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Porkkanaleipä- VHH, gluteeniton, viljaton, maidoton ja munaton


Porkkanaleipä tuo mukavaa vaihtelua sekä värinsä että makunsa puolesta blogini vähähiilarisiin, gluteenittomiin, viljattomiin ja maidottomiin leipäohjeisiin. Suureksi yllätyksekseni tämä on ollut suosituin leipä ainakin toistaiseksi meidän nuorten keskuudessa ja pellillinen leipää häviääkin aina yhden vuorokauden sisällä valmistumisesta.

 
Leipä on ihanan pehmeää ja porkkanasta riippuen maistuu joko hieman makealta tai happamalta. Mikäli porkkana ei ole kovin makeaa (porkkanoissa on yllävän suuria eroja makeuden suhteen), kannattaa taikinaa lisätä 1 rkl hyvälaatuista sokeria tai hunajaa. Mutta ilman sokeriakin pärjää varsinkin jos käyttää makeita porkkanoita. Toisin kuin monet muut leipäohjeeni, tämä ohje sisältää hiivaa. Voit kokeilla toki sen korvaamista leivinjauheella jos et halua hiivaa käyttää. Taikinasta ei tule ihan koko pellillistä vaan jää noin 2 cm vajaaksi molemmilta puolilta. Levittäessäsi taikinaa pellille yritä saada taikinasta yhtä paksu joka kohdasta. Jos reunat jäävät ohuemmiksi, ne saattavat kärähtää ja näin ollen kovettua.
 
 
Syödessäni leipää lämpimänä mietin hetken aikaa pitäisikö taikinaan lisätä vielä 1 rkl psylliumia, koska rakenne vaikutti hieman halkeavalta. Kun leipä oli kunnolla jäähtynyt, se ei kyllä halkeillut yhtään ja pysyi hyvin kasassa. Taikina on hyvin löysää eli se kaadetaan pellille ja taputellaan kostutetuilla käsillä pellille.
 
Jauhot voit tietenkin korvata melkein millä tahansa jauhoilla oman ruokavaliosi reunaehtoja myötäillen. Mikäli korvaat mantelijauhon esimerkiksi kookosjauholla, gluteenittomilla jauhoilla, riisjauholla, gluteenittomilla kaurahiutaleilla, maissijauhoilla tai vaikkapa spelttijauholla (sisältää viljaa), niin hiilarimäärä nousee.
 
Ohje:
 
2 dl porkkanaraastetta
100 g voita/kookosöljyä*
3 rkl kaura-, soija- tai partaäijäjogurttia**
2 dl kauralesettä tai pellavansiemenrouhetta***
1 dl gluteenitonta jauhoseosta tai kookosjauhoja
3 dl mantelijauhoja
3 dl lämmintä vettä
1 pussi hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl karppi-, kookos- tai täysraakaruokosokeria tai hunajaa (ei pakollinen)****
 
* Maidotonta ruokavaliota noudattavat käyttävät kookosöljyä
** Maidotonta ruokavaliota noudattavat kaura- tai soijajogurttia, viljatonta ruokavaliota noudattavat käyttävät soija- tai partaäijäjogurttia
*** Viljatonta ruokavaliota noudattavat käyttävät pellavansiemenrouhetta
**** Vähähiilarista ruokavaliota noudattavat käyttävät karppisokeria tai jättävät sokerin kokonaan pois
 
Sulata rasva miedolla lämmöllä. Sekoita erillisessä astiassa kuivahiiva ja noin desi jauhoja keskenään ja pistä jauhohiivaseos sivuun myöhempää käyttöä varten. Mittaa leivontakulhoon kädenlämpöinen vesi, porkkanaraaste, suola, sokeri (ei pakollinen), jogurtti ja osa jauhoista. Sekoita kunnolla (mielellään monitoimikoneella). Lisää loput jauhot koko ajan sekoittaen ja lopuksi pieneen jauhomäärään sekoitettu hiiva. Lopuksi lisää taikinaan jäähtynyt rasva ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota kunnolla (lähes kaksinkertaiseksi) vedottomassa paikassa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä kostutetuin käsin taikina lähes koko pellin levyiseksi levyksi.  Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kostuta hieman jäähtyneen leivän pinta vedellä.
 
 
Täältä voit käydä katsomassa blogin muita ruokaohjeita: http://kutsuvapauteen.blogspot.fi/p/ruokaohjeet.html

7 kommenttia:

  1. tein tätä..oli hyvää, mutta onko ohjeessa todella 2dl pellavansiemenrouhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit korvata osan pellavansiemenrouheesta jollakin muulla jauholla jos haluat😊

      Poista
  2. Mietin voisiko mantelijauhoa korvata kokonaan gluteenittomalla jauholla:)

    VastaaPoista
  3. ..ja vielä voisiko voin korvata mct öljyllä..voiko käyttää leivontaan? Onko kokemuksia sunnuntai margariinista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MTC öljyä ei kestä yli 160 asteen lämpötilaa ja margariinia en käytä.

      Poista