maanantai 10. lokakuuta 2016

Luonnetesti

Riitta Vainiontaus, joka on tuonut Tuton Suomeen, soitti pari viikkoa sitten haluaisinko osallistua Tuton kanssa Jyväskylässä järjestettävään luonnetestiin. En tiennyt kyseisestä testistä yhtään mitään, mutta ajattelin kuitenkin, että miksipäs ei. Se arvelutti, että testin aikana koiraa ei saa pitää hallinnassa eikä käskyttää. Outo tilanne meille molemmille, koska koira on nimenomaan koulutettu siihen, että itse ei ratkaista asioita vaan laumanjohtaja päättää mitä tehdään ja koira tottelee. Eli koko testin ajan minun pitää pysyä täysin elettömänä ja Tuto joutuu itse ratkaisemaan tilanteet...
 
Tuto tapasi testipaikalla täyssiskonsa Wenken, joka on Tuton lisäksi ainut narttupentu Suomessa samasta pentueesta. Käytiin lenkillä Wenken omistajan kanssa ja oli hauska huomata, miten samankaltaisia sisarrukset olivat. Selvästi kunnioittivat toisiaan: toinen jos sattui vilkaisemaan, toinen käänsi päänsä pois ja kun kävelivät rinnakkain, varoivat hipaisemasta toisiaan. Selvä kauhun tasapaino- tiesivät ettei tuon kanssa kannata aloittaa:)
 
Tässä tekstissä on paljon suoria lainauksia Minna Virran postaukesta, joka löytyy täältä: http://www.hskh.net/PK/PKluonnetesti.htm Esimerkiksi kaikki osiot, joissa kuvataan luonnetestin osa-alueita, ovat suoria lainauksia kyseiseltä sivulta.
 
Koiran lähtötilanne:
 
Tuto eli Wanda vom Pfälzer-Hof on 5-vuotias käyttölinjainen saku narttu, jolla ei ole teetetty pentuja. Asuu omakotitalossa sisätiloissa. Perheessä kaksi poikaa, 17- ja 19-vuotiaat. Ihmisten kanssa ei ole ollut koskaan mitään ongelmia eli koira ei ole käyttäytynyt aggressiivisesti ihmisiä kohtaan. Koulutustaso: BH, TK1, AVO2 ja JK3. Paras kisasaavutus SPL SM 2. metsäjäljellä vuonna 2016.
 
Aluksi oli tietenkin ilmoittautuminen ja haastattelu. Koiran piti olla vapaana eikä sitä saanut pyytää sivulle. Minä tietty pyysin vanhasta tottumuksesta ja koira pitikin vapauttaa käskyn alta. Tuto oli rauhallinen ilmoittautumisen ajan.
 

LUOKSEPÄÄSTÄVYYS pistekerroin 15

Alkuhaastattelutilanne ja koiran suhtautuminen tätä ystävällisesti lähestyvään tuomariin määrää pääosin tämän arvosanan muodostumisen. Sitä tarkkaillaan ja testataan kuitenkin koko testin suorittamisen ajan.

  +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

+2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen

+1 mielistelevä

-1 selvästi pidättyväinen

-2 hyökkäävä

-3 salakavala
 
Testaajan kutsuessa Tutoa luokseen Tuto suhtautui kutsuun todella välinpitämättömästi, ei sitä voinut vähempää kiinnostaa. Sitä paitsi vieraiden luoksehan ei mennä. Kun testaaja aikansa houkutteli, Tuto meni moikkaamaan välinpitämättömästi, katsellen muualle koko ajan (ajatteli varmaan, ettei tästä tilanteesta muutoin päästä pois ellei käy tervehtimässä).  Eli antoi koskea itseensä koska tietää että niin pitää toimia, mutta se siitä. Hyvä Tuto, juuri noin haluan oman oman koirani toimivankin. Sakemannin ei pidäkään mennä häntä heiluen vieraan ihmisen luokse, saatikka mielistellä- ainakaan minun koirani! Arvosana +2a luoksepäästävä, hieman pidättyväinen.
 
TAISTELUTAHTO pistekerroin 10

Testissä tuomari koettaa saada koiran taistelemaan kanssaan esim. kankaanpalasta. Mikäli koira ei halua taistella tuomarin kanssa, omistaja voi aloittaa taisteluleikin, jota tuomari sitten jatkaa. Vaikka koira ei leikkisi ollenkaan, näkyy taisteluhalu muissakin luonnetestin osasuorituksissa (esim. kelkkakokeessa). Pelkkä leikkiminen ei siis ratkaise annettavaa arvosanaa.

+3 suuri

+2 kohtuullinen

+1 erittäin suuri

-1 pieni

-2 riittämätön

-3 haluton
 
Testaaja taistelee Tuton kanssa puukapulalla


Tuto taisteli joo, mutta ei heittäytynyt taisteluun täysillä. Tämäkin on niitä osioita, että vieraat ei kiinnosta, on tottunut leikkimään minun kanssani. Sitä paitsi, puukapulalla meillä ei taistella, vaan koulutusvälineillä. Eli saa kannella metsässä keppejä ja todellakin kantelee ja pureksiikin niitä, mutta ei herranjestas niillä taistella!  Arvosana +2a kohtuullinen.
 
 
TOIMINTAKYKY pistekerroin 15

Tämä osio mittaa koiran kykyä tehdä ratkaisuja sille uusissa ja yllättävissä tilanteissa. Toimintakykyä ilmaisee yhtälailla puolustautuminen kuin pakokin, toimintakyvyttömyys ilmenee koiran pyrkiessä joko mitätöimään tilanteen, tai sen muutoin jähmettyessä paikalleen mitään tekemättömäksi. Tätä ominaisuutta mittaa kaksi erikoiskoetta: ensimmäisessä koiran omistaja piiloutuu pimeään huoneeseen, jossa koiran tulisi rohkeasti liikkua ja etsiä omistajansa. Toinen on nk. KELKKAKOE, jossa vedetään esim. kelkalle kyhättyä epämääräistä ihmistä muistuttavaa hahmoa hiljalleen kohti koiraa. Hahmo vedetään lopuksi aivan ohjaajan luo. Koiran tulee pelätä hahmoa ja väistää sitä - varsinainen toimintakyky mitataan kelkan pysähdyttyä: miten nopeasti koira tulee tutkimaan sille pelottavaa "mörköä".

+3 erittäin suuri

+2 suuri

+1 kohtuullinen

-1 pieni

-2 riittämätön

-3 toimintakyvytön
 
 
Tuto ensiksi tuijotti kelkkaa ikään kuin ei olisi uskonut silmiään. Kun kelkka tuli lähemmäksi alkoi haukkua.
 
 
Kun kelkka pysähtyi ei mennyt heti haistelemaan suuna päänä kuten olisin ennaltakäsin kuvitellut vaan katseli ensin kauempaa ja sitten vasta meni haistelemaan. Kun pääsi tutuksi kelkan kanssa, alkoi kova tutkiminen, jolloin siirryttiin seuraavaan kohteeseen. Testin tekijä ennakoi, että seuraavaksi koira olisi alkanut haastamaan kelkkaa ja mahdollisesti puremaan sitä. Tuton arvosana tästä osiosta oli +1 eli kohtuullinen toimintakyky. Tämän osion olisin kuvitellut olevan +3 eli erittäin suuri. Koiran toimintakyky on kyllä tiedossa ja se on testattu useassa kokeessa ja erinomaiseksi havaittu esimerkiksi voittajaluokan jälkikokeissa, joissa on 4 eri osiota. Mutta tässä testissä tulos oli tämä ja pulinat pois!
 
PUOLUSTUSHALU pistekerroin 1

Tätä kuten muitakin ominaisuuksia arvioitaessa pyritään luonnetestissä arvioimaan nimenomaan halua puolustaa omistajaansa (=laumaansa), ei opittua kykyä. Testitilanteessa tuomari esittää aggressiivista hyökkääjää, joka uhkaa koiraa ja tätä taluttavaa omistajaa. Testissä seurataan, mihin kohtaan koira asettuu hyökkääjään nähden. Vahvan puolustushalun omaava koira seisoo omistajansa edessä. Mitä enemmän sivulle tai taakse koira siirtyy, sen vähemmän koira tahtoo tai pystyy isäntäänsä puolustamaan.

+3 kohtuullinen, hillitty

+2 suuri

+1 pieni

-1 haluton

-2 erittäin suuri

-3 hillitsemätön
 
 
Aluksi Tuto ei ottanut hyökkääjää todeksi vaan meni viereeni istumaan. Sen jälkeen kun hyökkääjä lähestyi hyppäsi päälleni ja kysyi miten pitää reagoida ja yritti saada minua toimimaan . No en tietenkään saanut reagoida mitenkään! Koira meni ihan hämilleen, koska on tottunut siihen, että MINÄ SANON MITÄ TEHDÄÄN. Tuto meni selkäni taakse miettimään, siinä vaiheessa minä hämmennyin kunnes...
 
Hupsista, hieman ote lipsahti ja koira pääsi melkein hyökkääjän kimppuun. Hieman taisi koskettaa...
 
...josta hyökkäsi täysillä kohti hyökkääjää melkoisen rähinän kanssa. En saanut koiraa pideltyä koska hyökkäsi niin vauhdilla ja pääsi liian lähelle hyökkääjää. Kuitenkaan mitään ei käynyt, koska sain sen verran koiraa pidettyä ettei iholle asti päässyt menemään. Mutta se tuli selväksi, että minun päälle ei kukaan hyökkää eikä minua tarvitse uhata. Kuitenkaan ei heti nostanut metakkaa eli ei tarvitse pelätä jatkossakaan mikäli metsässä joku tulee vastaa käsi pystyssä, että koira käyttäytyisi arvaamattomasti.
 
Hyökkäyksen jälkeen Tuto oli hyökkääjää kohti luoksepäästävä eli ei muistellut pahalla vaan ymmärsi, että kaikki oli vaan leikkiä. Sen jälkeen hyökkääjä otti koiran, piteli sitä ja minä juoksin noin 80 metrin päähän ja tehtiin luoksetulo. Se meni hienosti. Arvosana koko helahoidosta oli +3 kohtuullinen, hillitty. Ainut mikä tässä tilanteessa oli yllättävää oli se selän taakse meno. Hyökkäys oli kyllä sitten sitäkin kovempi. Aika katala ketku!!!

Mutta aika katala likkahan Tuto oli viime maaliskuussakin kun murtovarkaat murtautuivat meille keskellä yötä (äitini nukkui yläkerrassa). Koira päästi varkaat sisälle, mutta sen jälkeen olikin pitänyt kunnon bileet! Rähinän määrää oli kuulemma vaikea kuvailla...
 
Luoksetulo

 
TEMPERAMENTTI pistekerroin 15

Ohikulkevan koiran takaa lasketaan maahan pyörimään kiviä sisältävä peltitynnyri. Tuomarit tarkkailevat koiran väistöliikkeen nopeutta ja suuntaa, sekä mahdollista halua käydä tynnyrin kimppuun. Tämä osio mittaa myös koiran toimintakykyä, tynnyrin väistäminen on ko. tilanteessa on koiran kannalta järkevää toimintaa. Temperamenttia tarkkaillaan koko testin ajan myös sillä kuinka ”viriili” koira on, kuinka paljon se havainnoi ympäristöään, temperamentin ollessa liian korkealla, häiritsevät kaikki ympäristön tapahtumat sen keskittymistä tilanteisiin.

+3 vilkas

+2 kohtuullisen vilkas

+1 erittäin vilkas

-1 häiritsevän vilkas

-2 välinpitämätön

-3 apaattinen
 
Tuto ihmetteli kyllä tynnyriä ja kävi sen haistelemassa, mutta ei siitä suurta numeroa tehnyt. Arvosana +2 kohtuullisen vilkas eli sitä mitä olisin etukäteen ajatellutkin.
 
 
KOVUUS pistekerroin 8

Ohjaajan kanssa kulkeva koira pelästytetään esimerkiksi kulman takaa äkkiä sen eteen avatun sateenvarjon avulla. Koiraa ei päästetä selvittämään mitä tapahtui, vaan ohjaaja vie sen pois paikalta heti varjon avautumisen jälkeen. Hetken päästä ohjaaja palaa koiran kanssa tapahtumapaikalle. Tässä testataan koiran ”muistia” ikävien asioiden suhteen: pystyykö koira tulemaan äsken kohtaamaansa ikävään tilanteeseen heti uudelleen vai pitääkö sitä houkutella.



+3 kohtalaisen kova

+2 kova

+1 hieman pehmeä

-1 erittäin kova

-2 pehmeä

-3 erittäin pehmeä

 
 
 
 
 
 
Kovuutta mitattiin tässä testissä siten, että koiran kohdalla tipahti hengarista haalari ihan koiran viereen. Seurattiin koiran reaktiota siihen ja hetken päästä mentiin samasta kohdasta uudelleen ja katsottiin muistaako koira tilannetta. Tuton arvosana oli +1 hieman pehmeä. En tiedä miksi, en muista tilannetta kovin hyvin. Mutta ei se siitä uudelleen kohtaamisesta mitään numeroa kyllä tehnyt. Treenikavereiden kanssa ollaan pidetty Tutoa aina kovana koirana, joissakin tilanteissa erittäin kovana.
 
TERÄVYYS pistekerroin 1

Testitilanteessa koira on kytkettynä lyhyestä taluttimesta seinään. Tarkoitus on mitata koiran kykyä puolustaa itseään, ja sitä, miten nopeasti se kykenee uhkan jälkeen palautumaan ennalleen ja antaa ystävälliseksi muuttuneen uhkaajan koskea itseensä. Tämä ominaisuus on synnynnäinen eli sitä ei pysty koiralle opettamaan.

+3 kohtalainen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

+2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

+1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

-1 pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin

-2 kohtalainen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin

-3 suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
 
 
Alkuun Tuto ei ollut ottanut hyökkääjää taaskaan tosissaan. Sen jälkeen kun tuli lähemmäksi alkoi haukkumaan...Kuvat ehkä kertovat enemmän kuin sanat, sitä paitsi enhän minä edes nähnyt koko tilannetta kun olin piilossa nurkan takana. Ei Neito ainakaan ollut väistellyt...
 
 
 
 
 
Hyökkääjä heittää kepin kädestään ja tulee koiran luokse.
 
Hyökkäyksen jälkeen oli taas luoksepäästävä hyökkääjää kohti, mutta ei sortunut mielistelyyn. Kuten kuvasta näkyy, ei taas silittely kiinnosta pätkääkään, mutta sietää sen. Selvästi miettii missä minä olen...
 

 
 
Tuton arvosana oli +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua eli juuri se mitä olisin kuvitellutkin sen olevan. Hyvä tyttö!
 
Tämän jälkeen minut vietiin pimeään rakennuksen perällä olevaan saunan lauteille istumaan. Kutsuin koiraa ja lopuksi koira lähetettiin pimeään rakennukseen, jossa tuomarit seurasivat koiraa taskulamppujen valaistuksessa. Siinä seurattiin miten koira käyttäytyy pimeässä ja sitä hakeutuuko minun luokseni ja mitä tuumaa tuomareista. Tuli tuli luokseni moikkaamaan eikä ollut hermostuneen oloinen eikä pelokas eli ei hypännyt syliini inisemään:) Tämä osio liittyi toimintakyvyn testaukseen. 
 

LAUKAUSPELOTTOMUUS ei pistekerrointa

Testataan koiran pelottomuus äkillisiä kovia ääniä kohtaan. Ampuminen tapahtuu 9 mm aseella noin 15 – 20 m päästä koirasta, vähintään kaksi laukausta, enintään viisi. Mikäli koira kuulee testissä ensimmäistä kertaa elämässään laukauksen äänen, se saattaa reagoida ensimmäiseen laukaukseen, mutta rauhoittuu, ja kestää seuraavat laukaukset tyynesti hermostumatta.

  + laukausvarma

+ laukauskokematon

+ paukku ärtyisä

- laukausaltis

- laukaus arka
 
Ensimmäisen laukauksen aikana käveltiin ja toisen laukauksen aikana piti ohjaajan pysähtyä ja olla paikoillaan.
 
Tuto ei reagoinut laukauksiin mitenkään eli tulos oli +++ laukaisuvarma. Jos olet lukenut treeni- ja kisapostauksiani, niin muistat varmaan, että meillä on ollut paukkuärtyisyys ongelma eli koiralla on ollut tapana reagoida päivän ensimmäiseen laukaukseen. Sen jälkeen ei enää muihin vaikka ammutaan tuhat kertaa. Tämä testi vahvisti sen, että paukkuärtyisyys on ohjaajan reagointia eikä koiran eli Tuto reagoi minun reaktiooni eikä itse laukaukseen. Tämä ei ollut mikään uusi juttu, mutta tämä testi nyt viimeistään sinetöi tämän asian. Eli enää en kutsu koiraani paukkuärtyisäksi vaan OHJAAJA ON PAUKKUHERKKÄ!!!

HERMORAKENNE pistekerroin 35

Tämän osion pistekerroin on testin suurin syystäkin; koiran hermojen vahvuus on sen tärkeimpiä jokapäiväiseen elämään vaikuttavia tekijöitä. Tämä ominaisuus ei ole mitenkään omistajan vaikutettavissa. Syntyään hermoheikkoa koiraa ei voi esimerkiksi pentuajan totuttamisella parantaa. Samoin perimältään hyvähermoinen koira kestää merkittävästi enemmän "kolhuja" elämässään niiden vaikuttamatta sen käyttäytymiseen. Testissä koiran hermoja tarkkaillaan koko ajan. Mikäli näyttää siltä, että koira ei enää pysty hallitsemaan itseään, koiralle aiheutettua painetta vähennetään, jotta koira voisi palautua. Mikäli näin ei tapahdu, testi voidaan keskeyttää. Saavuttaakseen yleisarvosanan +2, koiran tulee olla koko testin ajan rauhallinen ja varma. (Ei sijaistoimintoja, kuten haukottelua, virtsaamista, ruohon syöntiä, murinaa ja haukkumista).

+3 rauhallinen ja varma

+2 suhteellisen rauhallinen

+1 hieman rauhaton

-1 vähän hermostunut

-2 hermostunut

-3 erittäin hermostunut
 
Tuton hermorakenteen arvostelu oli +1 eli hieman rauhaton. Onhan koira hieman hermostunut, mutta ei vuoda eikä piippaa kuten useimmat lajitoverinsa. Aluksi ajattelin, että tuo oli huono arvosana, mutta nyt kun katsoo asteikkoa, niin taitaa se oikea arvio olla tai korkeintaan arvosana olisi voinut olla suhteellisen rauhallinen.
 
TUTON KOKONAISPISTEMÄÄRÄ OLI 144 PISTETTÄ!



 
Hyväksytty tulos
 
Roduilla, joilla hyväksytty luonnetestitulos vaaditaan valioarvoon yms., koira saavuttaa hyväksytyn tuloksen kun em. tavalla laskettu lopputulos on vähintään +75 pistettä, ja koira on saanut vähintään arvosanan +1 terävyydestä, hermorakenteesta ja luoksepäästävyydestä, sekä arvosanan + laukauspelottomuudessa. Suomessa 15 rotujärjestöä on jo ottanut tämän em. testin käyttöönsä, jonka hyväksytysti suorittanut koira voi saada Suomen Muotovalion arvon, ja sitä voidaan käyttää jalostukseen.
 
Arvosteluasteikko on jokaisessa osiossa -3 .. +3 välillä. Korkein kokonaispistemäärä, jonka testistä voi saada on +300, vastaavasti koira voi saada myös maksimissaan -300 pistettä.

Hyväksytyn testin raja-arvona pidetään + 75 pistettä.
 
 

2 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus!! Itse olen kans miettinyt vieväni oman koiran luonnetestiin. Ensimmäistä kertaa mulla on käsissä hieman epävarma koira, olis hauska tietää miten se reagoi erilaisiin tilanteisiin. Ja etenkin miten se reagoi, kun ei pysty saamaan tukea sieltä hihnan toisesta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuto olisi kannattanut viedä testiin nuorempana, jolloin olisi paremmin nähnyt miten oikeasti reagoi. Nyt odotti aina minulta lupaa kaikkeen...Mutta ihan mielenkiintoista oli kuitenkin!

      Poista