lauantai 24. syyskuuta 2016

Paistetut juustoleivät- VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton

 
Paistetut juustoleivät maistuvat ihanalta ja tuovat mukavaa vaihtelua vähähiilaristen leipien valikoimaan. Leivät paistetaan pannulla, joten valmistuvat vielä nopeammin kuin uunissa paistettavat leivät. Maistuvat erityisen hyviltä jääkaappikylminä tomaatin kanssa tai ihan ilman mitään lisukkeita. Yhdessä leivässä on hiilareita alle 1 g, joten soveltuvat erinomaisesi vähähiilariseen ruokavalioon. Leivät ovat myös gluteenittomia, viljattomia ja maidottomia, mikäli valitsee maidottoman juustoraasteen.

 
Ajattele kuinka ihanaa on syödä aamukahvin kanssa tuoretta leipää. Taikinan valmistamiseen ei mene kuin muutama minuutti ja sitten vaan leivät paistumaan pannulle. Käsiä ei tarvitse tietenkään sotkea eikä yleiskonetta kaivaa kaapista (leipomisen vaikein osuus- ainakin minulla). Vaikka itse tykkäänkin tästä leivästä jääkaappikylmänä eniten, niin kyllä se maistuu myös lämpimänä. Leivät ovat melko täyttäviä, joten näitä ei jaksa montaa syödä ja sisältävät hyviä rasvahappoja, joita saa mantelijauhoista. Psylliumin osuus tässä ohjeessa on kaksijakoinen: se tuo rakennetta leiville ja lisää niiden kuitupitoisuutta eli älä jätä sitä pois tästä ohjeesta. Leivissä on hyvä rakenne eli pysyy hyvin kasassa vaikka ovatkin melko ohuita (n. 0,5 cm). Voit halutessasi tehdä leivistä paksumpia, jolloin taikinaa pitää lusikoida enemmän paistinpannulle kuin tässä ohjeessa sanotaan.
 
 
Tällä ohjeelle tehtynä tulee 6 leipää. Tuplaa tai triplaa määrä mikäli haluat tehdä isomman annoksen. Maidotonta ruokavaliota noudattavat käyttävät maidotonta juustoa.
 
Ohje:
 
4 kananmunaa
1,5 dl juustoraastetta *
1 dl mantelijauhoa HH 4,0 g
1 rkl karkeaa psylliumia
suolaa
voita paistamiseen
 
* Taikinaan tuleva juustoraasteen määrä. Mikäli ripottelet sitä vielä leipien päälle, juustoraastetta tarvitaan enemmän.
 
Sekoita kulhossa kananmunien rakenne rikki. Lisää muut aineet. Lusikoi 2 ruokalusikallista taikinaa paistinpannulle ja paista niin kauan, että leivät saavat kauniin värin. Paistamisen jälkeen ripottele halutessasi vielä kuumien leipien päälle juustoraastetta. Nauti kylmänä esimerkiksi tomaatin kanssa.

Vinkki: kun leivät ovat lähes valmiiksi paistuneet paistinpannussa, laita siinä vaiheessa tomaatin viipaleet ja juustoraaste leivän päälle, jolloin juusto sulaa tomaatin päälle. Varo kuitenkin polttamasta itseäsi.
 

 
Blogista löytyy runsaasti myös muita erikoisruokavalioihin sopivia ruokaohjeita. Ne löytyvät helposti etusivulta bannerin (blogin kuvan) alta kohdasta ruokaohjeet. Käypä kurkkaamassa:)
 

10 kommenttia:

  1. Kaikkee kivaa kokeilun arvoista olisi ku jaksaisi tehdä, aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Kokeile ihmeessä, helppoa ja nopeaa😊

      Poista
  2. Kerrotko vielä mikä ero on karkealla psylliumilla ja vaan psylliumilla jota olen ostanut purkissa ja pussissa. Ne näyttävät aika hienojakoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienojakoinen saattaa käyttäytyä arvaamattomasti eli voi paakkuuntua herkästi. Sekoittamisen kanssa pitää olla todella huolellinen. Molemmat psylliumit turpoavat.

      Poista
  3. Kiitos. Olenkin joutunut lähes vispaamaan haarukalla jotta ei tule paukkuja. On vielä toistaiseksi onnistunut 😉 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tullut monesti paakkuja, mutta onneksi eivät paistamisen jälkeen enää näy eikä tunnu. Karkea ei paakkuunnu samalla tavalla😊

      Poista
  4. Voi olla tyhmä kysymys mutta käänsitkö nämä välillä vai paistoitko vain toiselta puolen? :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Nämä onnistuivat hyvin, ja sain evästä töihin :-)

    VastaaPoista