perjantai 18. joulukuuta 2015

Ohjeita miehelle vaimon joululahjan hankintaan:)

Tässä muutama ohje, joita noudattamalla voi välttyä jouluaaton katastrofilta ja joulun jälkeiseltä lahjojen palautusrumbalta. Tai lievemmissä tapauksissa ainakin vaivaantuneelta nieleskelyltä ja epäaidolta "tää on ihan kiva" kommentilta.


1. Älä osta mitään käytännöllistä, ei siis mitään. Jos et tiedä, mikä on käytännöllinen lahja, niin sillä voi tehdä esimerkiksi jotain kotitöitä

2. Käytä hieman aikaa sen pohtimiseen mistä vaimosi pitää. Vaimo on saattanut pitkin vuotta antaa pieniä hienovaraisia vihjeitä tyyliin "voi että olisi ihana joskus saada..." Toivon, ettet ole silloin tuijottanut golfia televisiota tai räplännyt kännykkääsi...

3. Osta mieluummin yksi laadukas lahja kun monta pikku krääsä pakettia. Vaimosi pääsee helpommalla jos palauttaa vain yhden lahjan yhteen liikkeeseen

4. Osta lahja, josta vaimosi pitää. Ei lahjaa, josta vain sinä pidät

5. Nyt ei ole oikea hetki alkaa säästäväiseksi ja pihiksi. Sen voi tehdä joulun jälkeen

6. Mikäli sinulla on niin viisas vaimo, että on antanut tarkat ohjeet lahjan hankintaa, noudata niitä

7. Ota tämä lista mukaasi kun menet lahjaostoksille. Vielä kassalla ennen maksutapahtumaa lue lista uudelleen. Mikäli olet jo ostanut lahjan, kannattaa se palauttaa ihan varmuuden vuoksi ja harkita uudestaan

8. Osta vaimolle lahjoja pitkin vuotta. Silloin ei tulee liian suuria odotuksia joululahjan suhteen:)


Mikäli vaimosi kommentoi antamaasi lahjaa "tää ihan kiva", niin pieleen meni:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti